Huoltajien toive toteutuu: Tamperelaiskoululaisten kesäloma jatkuu pitemmälle elokuuta

Tampereen kaupunkiseudun kunnat toteuttivat elo-syyskuussa 2026 yhteisen kyselyn, johon vastasi lähes 9 000 huoltajaa.

Tampereen peruskoulujen oppilaat pääsevät nauttimaan pidemmästä kesälomasta ensi vuonna, kun koulut aloittavat syyslukukauden keskiviikkona 11. elokuuta 2027. Lukuvuoden aloitus siirtyy viikolla eteenpäin verrattuna edelliseen vuoteen.

Muutoksen taustalla on huoltajilta saatu runsas palaute, jossa toivottiin koulun alkamisen siirtymistä myöhemmäksi elokuussa sekä pidempää joululomaa.

Tampereen kaupunkiseudun kunnat toteuttivat elo-syyskuussa 2026 yhteisen kyselyn, johon vastasi lähes 9 000 huoltajaa. Heistä 53 prosenttia kannatti koulun aloituksen siirtämistä myöhemmäksi. Kasvatus- ja opetuslautakunta päätti asiasta kokouksessaan tiistaina.

– Huoltajilta tuli selkeä viesti siitä, että koulujen toivotaan alkavan myöhemmin elokuussa. Olemme kuulleet tämän toiveen, ja myöhempi koulun aloitus mahdollistaa kesäloma-ajan hyödyntämisen täysimääräisesti, sivistyspalvelujen apulaispormestari Anne-Mari Jussila (kok.) sanoo.

Syysloma sijoittuu viikolle 42 ja talviloma viikolle 9. Joululoma kestää 23. joulukuuta 2027 – 9. tammikuuta 2028. Lukuvuosi päättyy lauantaina 3. kesäkuuta 2028, kuten muuallakin Suomessa.