Alueella liikkuu runsaasti jalankulkijoita, pyöräilijöitä, linja-autoja ja raitiovaunuja, minkä vuoksi ajonopeuden alentamisen arvioidaan parantavan liikenneturvallisuutta erityisesti risteys- ja suojatiealueilla.
Teiskontien vilkkaalla katuosuudella Kalevan puistotien ja Uimalankadun välillä nopeusrajoitus on laskettu 50 kilometristä 40 kilometriin tunnissa.
Alueella liikkuu runsaasti jalankulkijoita, pyöräilijöitä, linja-autoja ja raitiovaunuja, minkä vuoksi ajonopeuden alentamisen arvioidaan parantavan liikenneturvallisuutta erityisesti risteys- ja suojatiealueilla.
Nopeusrajoituksen laskun odotetaan myös vähentävän liikenteen aiheuttamaa melua alueen asutuksessa.
Nopeusrajoituksen alentamisen ei arvioida heikentävän liikenteen sujuvuutta merkittävästi, sillä liikenne rytmittyy pääosin valo-ohjauksen mukaisesti. Lisäksi muutos yhtenäistää nopeusrajoitustasoa Sammonkadun kanssa, jonka liikenneympäristö on samankaltainen.
Yhdyskuntalautakunta edellyttää, että Teiskontien liikenteen sujuvuutta parantavat toimenpiteet selvitetään kyseisellä katuosuudella, mukaan lukien molempien päiden liittymäalueet.
Erityisesti tarkastellaan liikennevalojen ajoitusta ja yhteensovittamista, jotta liikenne pysyy mahdollisimman joustavana muutoksesta huolimatta.