Tampereella nautitaan vielä tällä viikolla auringosta, mutta ensi viikon sää voi yllättää. Pian on luvassa jopa räntää, ja autoilijoiden kannattaa varautua liukkaaseen ajokeliin.
Kuluvan viikon sää jatkuu Tampereella poutaisena, mutta viimeistään ensi viikolla autoilijoiden olisi syytä vaihtaa talvirenkaat alle.
Ensi viikon puolivälissä on luvassa käänne, kun aurinkoinen sää muuttuu sateiseksi. Keskiviikkona voi sataa reilumpiakin määriä.
– On mahdollista, että viikon puolivälissä voi tulla jonkin verran räntää, Ilmatieteen laitoksen päivystävä meteorologi Helena Laakso kertoo.
Koskipuistossa kalastava Mikko Kauppila ei räntäuutisista hätkähdä. Hän kertoo kalastavansa säässä kuin säässä.
– Mutta ainahan tämä aurinkoinen keli loskakelin voittaa
Toppavaatteita Kauppila ei ole vielä kaivanut esiin, mutta viileään säähän hän on varautunut villapaidalla.
– Pukeutumiskysymys, Kauppila toteaa.
Vielä tänään torstaina päivälämpötilat liikkuvat seitsemän asteen paikkeilla. Luoteisvirtaus jatkuu, ja joitain yksittäisiä vesikuuroja voi sataa.
Ensi yönä lämpömittari voi käydä jopa pakkasen puolella, ja kuuraiset tiet voivat olla liukkaita.
– Loppuviikon aikana sateet jäävät vähäisiksi. Lämpötila on hieman kylmempi, 5–7 asteen paikkeilla. Öisin voi olla pakkasta ja poutakeliä, meteorologi Helena Laakso kuvailee.
Yölämpötilat pysyttelevät edelleen melko kylminä, ja ajokeli voi olla etenkin aamuisin liukas.
Laakson mukaan ensi viikon sadealueen reitissä on vielä epävarmuutta, mutta ainakaan lämpimämpään suuntaan ei sää ole muuttumassa.